Kuinka suvaitsevainen suvaitsevaisto lopulta on?

Suomen vuoden 2012 presidentinvaalit olivat ensimmäinen kerta kun tämän maan liberaali vihervasemmisto pääsi ainakin näennäisen tasavertaisena osallistumaan julkiseen diskurssiin vaalien alla. Tämä suvaitsevaisuutta korostava joukko on aina aikaisemmin ollut takarivistä huutelevia kriitikkoja, mutta tällä kertaa heidät otettiin mukaan pelikentälle tasavertaisina johtuen Pekka Haaviston suosiosta ja lopulta pääsystä vaalien toiselle kierrokselle. Tasa-arvo, erilaisuuden hyväksymien ja sovittelu on puheissa tämän "suvaitsevaiston" tärkeimpiä teesejä.

Odotin mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan, koska tämä tulisi olemaan ensimmäinen todellinen testi miten heidän arvonsa oikeasti toimivat kadulla. Tunnettua on, että oppositiosta on helppo huudella vaikka mitä, mutta nyt saataisiin nähdä ensimmäisen kerran miltä näyttää suvaitsevaisto silloin kun he tuntevat olevansa niskan päällä tai ainakin tasaväkisiä haastajia. Vaikka todellisuudessa tilanne ei missään vaiheessa ollut tasaväkinen, kehä 1:sen sisäpuolelle tällainen joukkoharha onnistuttiin kuitenkin hetkellisesti luomaan.

Odotettavaa olisi ollut, että suvaitsevaisuus olisi sitten jotenkin näkynyt Haaviston kannattajien suhtautumisessa, mutta hyvin vähän tällaista saattoi havaita mistään mediasta. Suvaitsevaisuutta ei käytetty muuta kuin oman paremmuuden korostamiseen ja muita leimattiin ahkerasti "suvaitsemattomiksi", "taantuneiksi" ja "ahdasmielisiksi".

Lopuksi Haavistolaisten suvaitsevaisuuden tulikokeesta jäi hyvin vahvasti mielikuva, että he eivät ole erilaisempia kuin muutkaan, leimakirveitä heilutellaan ja oma porukka on ainoa oikeassa oleva ja muut joko tyhmiä, taantumuksellisia tai pahoja ihmisiä. Välillä sai sellaisen vaikutelman että suvaitsevaisto onkin se kaikista ahdasmielisin ja suvaitsematon ihmisryhmä. Mielestäni tämä kuitenkin selittyy sillä, että hetkellinen voimantunne oli niin uusi että sitä ei osattu käsitellä, vaan meni useilta reilusti yli. Ihmisluonne on sama, riippumatta siitä mihin porukkaan ilmoittaa kuuluvansa.

Tästä aloin sitten miettiä että mikä juttu tämä suvaitsevaisuus lopulta oikein on? Termi on niin puhkikulutettu, että sen todelliseen merkitykseen on vaikea päästä käsiksi. Jos kuuntelee äänekkäimpien suvaitsevaisuuden puolestapuhujien puheenvuoroja, saa sellaisen käsityksen että on olemassa lista asioita jotka pitää "hyväksyä" jotta olisi suvaitsevainen. Lisäksi on lista asoita joita ei pidä suvaita, koska jos niitä suvaitsee, on suvaitsematon. Ja maailma on onnellinen paikka siinä vaiheessa kun kaikki ovat samaa mieltä molempien listojen kanssa.

Mielestäni tällainen ajattelutapa on monellakin tapaa häiritsevä, ja jopa vaarallinen. Ensinnäkin se epäonnistuu lapsellisessa utopistisuudessaan. Samalla lailla kuin kommunismi se maalailee kuvan utopiasta joka on täysin mahdoton todellisessa elämässä, vaikkakin saattaa periaatteessa kuulostaa hyvältä paperilla. Aina tulee olemaan mielipiteitä ja ihmisryhmiä jotka ovat eri mieltä myös kaikista perustavanlaatuisimmissa asioissa. Vaaralliseksi tällaisen ajattelun tekee se, että se hyvin selvästi määrittelee ihmisiä "vihollisiksi" jotka yritetään vaientaa jopa sananvapauden kustannuksella.

Itseäni häiritsee kovasti se, että jotkin ryhmät vaativat että kaikkien pitää hyväksyä kaikki mitä he tekevät, ja nostavat verenpainettaan aina kun tulee ilmi että joku ei hyväksykään. Suvaitsevaisuus nähdään hyvin mustavalkoisena asiana, joka lopulta näyttäytyy "pahat ihmiset" ja "hyvät ihmiset" kahtiajakona. Lopulta tullaan tilanteseen, jossa suvaitsevaiset olevat vain peilikuva siitä ryhmästä jota itse pitävät suvaitsemattomina.

Koska tällainen suvaitsevaisuuden määrittely on selkeästi epäonnistunut, pitäisi meidän miettiä uudestaan mitä sana itse asiassa tarkoittaa.

Minun suvaitsevaisuuteni on sitä, että vaikka olisin eri mieltä jokun kanssa, pystyn silti tulemaan hänen kanssaan toimeen ja hyväksymään hänen olemassaolonsa ja hänen oikeutensa mielipiteisiinsä. Vaikka en hyväksykään kaikkea mitä hän tekee tai ajattelee, minun ei tarvise vihata häntä tai pyrkiä väkisin muuttamaan hänen mielipidettään. Minulle on lapsena opetettu, että kaikista ei tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Miksi Suomessa on vallalla ajattelu, että täällä voi mennä ihmisten päiden sisään ja puuttua heidän ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä? Liian usein kuulee kommentteja joissa viitataan aivan kuin Orwellimaiseen "ajatusrikokseen" ja siihen että sellainen tulisi rangaista. Minua pienikin viite tällaiseen suuntaan puistattaa ja olen sitä mieltä että se ei missään tapauksessa kuulu länsimaiseen demokratiaan. Paljon on verta vuodatettu sen takia, että sellaiseen ei ole tarvinnut meillä alistua.

Minun suvaitsevaisuuteni on paljon enemmän tasapainoilua ääripäiden välillä. Toisaalta meidän täytyy vaalia mielipiteen- uskonnon- ja sananvapautta, mutta toisaalta meidän ei tule sallia syrjintää, alistamista, rasismia tai väkivaltaa mitään ihmisryhmää kohtaan. Sanavapauden nimissä meidän tulee sietää erilaisten mielipiteiden ilmaisu mutta esimerkiksi työpaikoilla tulee puuttua syrjintään. Loputon väittely sitten on tietysti päättää, mikä menee sananvapauden piikkiin ja mihin tulee puuttua syrjintänä. Hyvänä periaatteena voidaan pitää, että jos asia on epäselvä, yleensä pitäisi mennä sananvapauden säilyttämisen mukaan. Aikuisten ihmisten tulee kestää se, että joku esittää eriäviä mielipiteitä, jopa sellaisia jotka oikeasti satuttavat. Myös tulee kyetä olemaan vähemmistössä, ilman jatkuvaa tarvetta kerjätä ja vaatia hyväksyntää enemmistöltä.

Minun suvaitsevaisuuteni tarkoittaa sitä, että sananvapaus on kaiken yläpuolella, ja vasta sen jälkeen tulee kysymys siitä, pitääkö tietyn mielipiteen ilmaisemiseen tietyllä tavalla tietyssä kontekstissa puuttua lainsäädännöllä.